tiistai 15. syyskuuta 2015

10 päivää Italiassa!!!

10 päivää Italiassa! Ihan eka juttu mikä tulee nyt mieleen on et koulu alko maanantaina! Mua ei oo koskaan varmaan jännittänyt yhtä paljon. Tunne oli ku ihan ensimmäisenä koulupäivänä, kun host-äiti saatto mut koulun pihalle ja melkein tärisin ku jännitti nii paljo. Pelotti sama ku mikä luultavasti kaikkia muitakin vaihtareita: ei löydä ketään kenen kanssa puhua tai ei pääse mukaan keskusteluun muuten. Olin edellisenä perjantaina yhdessä kirkon tapahtumassa tutustunut muutamaan samaa koulua käyvään tyttöön ja yksi heistä lupasi pelastaa mut heti aamulla ja saattaa mut mun omaan luokkaan. Koko luokka innostui kun astuin sisään ja kaikki on ottanu mut lämpimästi vastaan. Tiedän, että on vaikeaa joskus luoda suhteita muihin ihmisiin. Tässä tilanteessa kieli tekee siitä vielä hankalamman, mutta luokkakaverini vaikuttavat todella mukavilta ja he ovat tunneilla "tukena" aina kun sitä tarvitsen. Vielä en koulusta tän enempää voi sanoa, koska oon käyny vasta pari päivää.
      Oon viime viikon aikana myös tavannut paljon muita vaihtareita. Sunnuntaina meillä oli orientaatio päivä Paviassa. Oli tosi kiva tavata muita oman piirin vaihtareita. Syötiin hyvää ruokaa ja tehtiin kierros Paviassa (ja tietenki unohdin kameran autoon kierroksen ajaks). Ollaan välillä myös tavattu mun lähellä asuvien vaihtarien kanssa Cremonan keskustassa aina välillä. Kaikki paikat missä käyn on niin lähellä, että pystyn pyöräilemään helposti paikasta toiseen. Oon oppinu tuntemaan jo alueen meko hyvin. Tänään kävin lounaan jälkeen salilla Amerikkalaisen kaverin kanssa, mutta oon nyt tän parin koulupäivän jälkeen jo sen verran väsyny, että ei oikeen muuta tullu tänää tehtyy.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Ciao Italia!

Koska tämä on ensimmäinen postaus tähän blogiin voisin ensin kertoa vähän itsestäni. Nimeni on Elli, olen 17-vuotias Helsingistä. Päätin viime syksynä hakea Rotaryn kautta vaihtoon ensimmäisenä vaihtoehtona Italia. Italian kieltä olen opiskellut noin vuoden lukiossa (4 kurssia).

Saavuin siis lauantaina uuteen kotiini Cremonassa joten tänään starttaa kolmas päiväni täällä. Perheeni oli minua vastassa lentokentällä ja he ovat todella mukavia! Perheeseen kuuluu äiti Emilia, isä Francesco ja sisko Ilaria, sekä pieni koira Peggy. Englantia perhe ei puhu kovin paljon, sisko osaa sitä kyllä jonkin verran, mutta kaikki tärkeät asiat tulee kuitenkin ymmärretyksi ja olen huomannut ymmärtäväni yllättävän paljonkin Italiaa. Kaikki perheen jäsenet ovat innokkaasti opettamassa jatkuvasti uusia sanoja, mikä on tosi kiva juttu.

Lauantaina emme tehneet paljon mitään sen jälkeen kun saavuimme kotiin sillä oli jo illallis aika, jonka jälkeen menimme aika pian nukkumaan. Sunnuntaina heräsimme yhdeksältä (itse heräsin tosin aika paljon aikaisemmin itsekseni ja tyhjensin matkalaukun siinä välissä) aamupalalle ja kymmeneltä olimme kirkolla. Tilaisuus oli mielestäni tosi kiva ja haluan jatkossakin mennä sunnuntaisin kirkkoon, koska koin oppivani paljon Italiaa ja oli tosi kiva tavata perheen tuttuja kirkossa. Kirkon jälkeen menin Ilarian ja hänen kavereiden kanssa kiertelemään kaupungilla ja pääsin näkemään tulevan kouluni. Liikumme Cremonassa pyörillä, mikä on mielestäni tosi hyvä, sillä kaikki on aika lähellä toisiaan ja aluekin on tasaista. Illalla mentiin koko perheen kanssa pyörillä Po-joelle ja illalliseksi syötiin paljon pizzaa! <3

Tänään ollaan käyty äidin ja Ilarian kanssa ostamassa minulle puhelimeen italialainen kortti. Lounaan jälkeen tapasin Rotary "kummin", joka myös on todella mukava! Illalla tapaan luultavasti pari lähistöllä asuvaa vaihto-oppilasta.

Koulu minulla alkaa ensi viikon maanantaina ja pianotunnit ensi kuussa. Yritän keksiä vielä itselleni jonkun urheiluharrastuksen. Helsingissä harrastin purjehdusta, mutta täällä se ei ihan onnistu, mikä ei haittaa minua, koska on kiva kokeilla jotain uutta välillä!

Yritän kirjoittaa tähän blogiin jatkossa vähintään kerran viikossa, joten siihen asti ciao ciao!